ULOS LAATIKOSTA - GUBBEN UR LÅDAN!
SUNNUNTAINA 19.5.2019 KLO 15 HIETSUN PAVILJONKI, Hiekkarannantie 9 (Helsinki)
Solistiyhdistyksen vuoden 2019 kevättapahtumassa liikutaan klassisen musiikin eri laidoilla: tapahtuman teoksissa kuuluu vaikutteita niin jazzista kuin bluesistakin. Konsertissa käytettävä Hietsun Paviljongin Bechstein-flyygeli (kapellimestari Paavo Berglundin entinen kotiflyygeli) tuo oman tulkinnallisen kulmansa esityksiin, ja ohjelman viimeinen teos hyödyntää digitaalista musiikki-ilmaisullista teknologiaa.
Tapahtumassa tutustutaan teoksiin lyhyiden esittelyiden kautta. Haastateltavina ovat säveltäjä Walter Wolff, jonka loppuunsäveltämä Yrjö Kilpisen viulusonaatti esitetään konsertissa, sekä saksofonisti Esa Pietilä, joka on yksi esiintymässä olevista Solistiyhdistyksen muusikoista.
Tapahtumaan on vapaa pääsy (käsiohjelma 10€/5€) ja ohjelman kesto on noin kaksi tuntia. Ohjelman väliajalla on pientä tarjoilua vapaaehtoista maksua vastaan. Ennen/jälkeen tapahtuman voi käydä myös tutustumassa Hietsun paviljongin uuden kahvilaterassin tarjontaan - lisätietoja www.gt1929.fi
OHJELMA - ks. alla.

ohjelma
Yrjö Kilpinen – Walter Wolff: Viulusonaatti op. 87
Harri Wessman: Anna-variaatiot viululle ja pianolle
Frida Backman, viulu ja Collin Hansen, piano
väliaika – tarjoilua
Iannis Xenakis: À r. (Hommage à Ravel)
Annika Palm, piano
Maurice Ravel: Viulusonaatti nro2
Annemarie Åström, viulu ja Annika Palm, piano
J. S. Bach: Soolosellosarjoja saksofonilla
Esa Pietilä, saksofoni ja live-elektroniikka