LAMMINEN SIRKKA SUSANNA (O.S. LAMPIMÄKI), sopraano
Sopraano Sirkka Lamminen on lunastanut paikkansa Suomen klassisen musiikin eliittilaulajien joukossa. Häntä on kehuttu laulutekniikan erinomaisesta hallinnasta ja musiikillisesta huippuosaamisesta, ja hän on saanut kiitosta myös älykkäästä lavatyöskentelystään sekä ihmisläheisestä esiintymistyylistään. Positiivisia arvioita Sirkan työstä ovat julkaisseet mm. Amfion, New York Times, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Südkurier, Forumopera, Itä-Savo, Ilkka, Savon Sanomat ja Turun Sanomat.
Sirkka on monipuolinen taiteilija, jonka ohjelmisto kattaa laajasti musiikin eri tyylilajeja. Hänen repertuaariinsa kuuluu kaikkiaan noin 40 oopperaroolia, pääasiassa lyyrisen ja dramaattisen koloratuurisopraanon sekä lyyrisen sopraanon rooleja. Lisäksi hänellä on monipuolinen kirkkomusiikki- ja yksinlauluohjelmisto. Sirkka on palkittu kaikissa merkittävissä kotimaisissa laulukilpailuissa, ja hän on arvostettu pedagogi, kouluttaja sekä kommentaattori. Sirkka konsertoi säännöllisesti ja toimii Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun laulun ja äänenkäytön lehtorina. Hän on myös Alavudella järjestettävän Toivo Kuula -laulukilpailun taiteellinen johtaja. Soiva näyte alkaen konserttitaltion kohdasta 35:22.
|
Kuva: Heikki Tuuli
|